Ympyräiset opettavat tunnetaitoja lapsille

Yhteistyössä: Kustannus Mäkelä

Ympyräiset kirjasarja suunnattu 3-6vuotiaille lapsille. Sen tarkoituksena on opettaa tunnetaitoja lapsille helpolla ja hauskalla tavalla lukuhetkien yhteydessä. Kirjat on kirjoittanut Anne-Mari Kuusela, kuvittanut Matias Teittinen ja asiantuntijana on toiminut Maija Hytti. Kirjan on julkaissut Kustannus Mäkelä.

Poutapilvessä Ympyräisten kanssa

Ympyräiset eli pyöreät sympaattiset eläinhahmot asuvat Poutapilven satumaailmassa, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja. Jokaisen kirjan alussa esitellään tarinassa mukana olevat Ympyräiset. Ulkomuodoltaan ympyräiset muistuttavat toisiaan pyöreine muotoineen, mutta luonteeltaan he ovat hyvin erilaisia keskenään. Kirjoissa tarinan rinnalla kulkevat kysymyspilvet joiden ajatuksena on herättää keskustelua vanhemman ja lapsen välille. Keskustelun tavoitteena on pohtia onko lapsi kohdannut kirjassa esiin tulevia tunnetilanteita.

Ympyräiset kirjasarjaan on julkaistu yhteensä kuusi kirjaa. Saimme tutustuttavaksi uusimmat kolme kirjaa: Koala haluaa olla paras, Puspus Pusukala tahtoo leikkiin ja Pomppu Bansku ylikierroksilla. Jokaisessa kirjassa käsitellään kolmea eri tunnetaitoa.

Tunnetaidot:
• toisten tunteiden ymmärtäminen
• ystävällisyys
• leikkiin mukaan ottaminen

Tunnetaidot:
• huomion jakaminen
• virheiden tunnustaminen
• kateuden voittaminen

Tunnetaidot:
• itsehillintä
• konfliktin sanallinen ratkaisu
• rauhoittuminen

Ketään ei saa jättää leikin ulkopuolelle

Ympyräisten kirjasarjan PusPus Pusukala tahtoo leikkiin- kirjassa puhutaan kiusaamisesta ja leikin ulkopuolelle jättämisestä. Kirjan alussa Pomppu Bansku keksii että he voisivat porukalla pelata pomppupalloa. Pomppupallo pelissä ovat mukana kaikki muut paitsi PusPus Pusukala, joka ei voi pelata palloa kuivalla maalla. PusPus kyllä tahtoisi pelata, mutta se ei ole mahdollista koska hän ei pärjää kuivalla maalla.

Pian toiset huomaavaat ettei PusPus osallistu peliin. He ilmoittavat ettei tämän kannata olla itkupilli joka ottaa asiat liian vakavasti. Muut eivät tule ajatelleeksi ettei PusPus pärjää kuivalla maalla. Muut jatkavat peliä ja PusPus hyppää akvaariostaan mereen uiden pois rannasta. Pelin tauon aikana muut huomaavat PusPusin kadonneen akvaariosta. Muut Ympyräiset alkavat etsiä kadonnutta ystäväänsä.

PusPus löytyy lopulta merestä. Ystävät kysyvät miksei PusPus tule mukaan peliin. PusPus kertoo pahoittaneensa mielensä, koska ei voi pelata kuivalla maalla. Lopulta Räyhä Rapu ehdottaa että he pelaisivat porukalla vesipalloa jotta myös PusPus voisi osallistua. Pian selviää ettei Pomppu Bansku osaa sukeltaa. Ystävykset keksivät ongelmaan ratkaisun. Banskulle tehdään sukelluskypärä! Lopulta koko joukko sukeltaa veteen ja pelaa porukalla vesipalloa.

"Kaikki leikkiin mukaan, yksin ei jää kukaan. Yhdessä on kivempaa, kun toisia kannustaa. Ketään ei kiusata, kun kaikki on kavereita."

*Kirjat saatu Kustannut Mäkelältä
Lähde: Ympyräiset.fi