Oletko kuullut sadun piparkakkupojasta? "Juokse, juokse, juokse vaan, minua et kiinni saa." Tämä kuvaa usein myös meidän talon elämää. Juoksemisesta pitävät huolen taaperoikäinen (2016), leikki-ikäinen (2014) ja kouluikäinen (2010) poikaviikari. Perässä koittavat pysyä tätä blogia kirjoittava äiti sekä meidän perheen isä. Äitiyden lisäksi olen koulutukseltani lastentarhanopettaja ja ammatiltani kirjakauppias. Blogissa tuon erityisesti esille lukemisen riemua omasta ja meidän perheen näkökulmasta. 

Tervetuloa Piparkakkupoikien taloon!

Yleensä meillä mennään nukkumaan todella hyvin. Piparkakkupoikani ovat kaikki aamuvirkkuja, joten nukkumaanmenokin tapahtuu illalla jo ennen kahdeksaa. Mutta viimeiset puolitoistaviikkoa ovat olleet yhtä nukuttamisen tuskaa.

Olen yrittäjä, joka pyörittää kirjakauppaa. Olen sivutoiminen yrittäjä, joka työstää erilaisia matkailuelämyksiä. Ja ennen kaikkea olen äiti. Ja varmaan pitäisi keritä olemaan vaimo, tytär, sisko ja ystävä. Välillä näiden yhteensovittaminen tuntuu mahdottomalta. Tällainen tilanne oli viime viikolla.

Otsikossa on meidän perheen polttava kysymys tältä keväältä. Tätä on ekaluokalta pääsevän esikoispiparkakkupoikani kanssa väännetty useampaan otteeseen. Yllättäen, hänen näkemyksensä lopulta voitti.

No niin, nyt on ollut puoli viikkoa aikaa analysoida äitienpäivää. Millainen päivä oli? Ihan hurjan mukava, kuten joka vuosi. Jaa mitäkö tehtiin? Ei yhtään mitään niin erikoista, ja ehkä juuri siksi päivästä tuli niin erityinen.

Pyöräilyviikko toimii meillä kaikista parhaiten nimeomaan siellä idean tasolla. Haaveilen leppoisesta pyöräretkestä lähikauppaan, kun tukka hulmuaa tuulessa, linnut laulavat, kesä tuoksuu ja ystävälliset vastaantulijat nostavat hyväntahtoisesti kättään tervehdyksiin.

No niin, tämän piti olla ihan erilainen viikko. Eilen meidän piti lähteä sinivalkoisin siivin kohti Saksaa. Kuinkas siinä sitten kävikään? Ensin keskimmäinen toi päiväkodista pöpön mukanaan, ja ylläripylläri maanantaina koko piparkakkupoikien kolmikko oli kuumehuuruissa sängyn pohjalla. Iloinen pakkaaminen vaihtuikin siis lääkäriajan varailuun,...

Aloin kai lukea lapsille, koska en ole kovin hyvä leikkimään. Lukemisesta kuitenkin kasvoi minun ja lasten yhteinen juttu. Lukuhetkissä saa olla lähellä, ja niissä lapsilla on jakamaton huomioni. Luen lapsilleni, koska he ovat minulle tärkeitä ja se on minun tapani näyttää sitä heille.