"Olen koko pienen ikäni elänyt siinä luulossa, että suurin osa ihmisistä imettää 2–3-vuotiaiksi"

Minulle imettäminen ja nimenomaan "pitkä" imettäminen oli itsestäänselvyys jo kauan ennen kuin minulla
oli lasta. Tuo "pitkä" on tuossa lainausmerkeissä, koska minulla oli hiukan todellisuudesta poikkeava käsitys
imetyksen keskimääräisestä kestosta silloin ennen kuin olin vielä erityisemmin perehtynyt asiaan.

Olen koko pienen ikäni elänyt siinä luulossa, että suurin osa ihmisistä imettää 2-3-vuotiaiksi, ja sitten on
niitä vähän hörhömpiä, joiden lapset käyvät tissillä vielä lähempänä kouluikää. Minä halusin kuulua tuohon
jälkimmäiseen ryhmään. Kuvittelin myös, että ne, jotka eivät imetä, ovat valinneet imettämättömyyden
kuka mistäkin syystä, tai että heillä on jokin lääketieteellinen peruste olla imettämättä. Tulin aika
surulliseksi, kun opin, että valtaosalla imetystaival jää toivottua lyhyemmäksi usein siitä syystä, että tietoa
sekä apua ja tukea ongelmiin ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi saatavilla.

Tilaa Perhekuplan uutiskirje!

Taaperoimetystä en ole oikein käsitteenä koskaan kokenut omakseni. Minusta on vain jotenkin outoa ja
tarpeetonta, että sille pitää olla erikseen nimi, koska siellä imetyskuplassa, josta minä olen kotoisin, sitä on
sanottu ihan vain imetykseksi. Se, että taaperoimetys pitää erikseen nimetä, minusta vain korostaa sitä
ajatusta, että nyt ollaan jonkin poikkeuksellisen äärellä. Itse haluan pyrkiä kohti sellaista maailmaa,
jollaisessa luulin eläväni ennen kuin minulla oli lasta - maailmaa, jossa yli vuosikkaan imettämisessä ei ole
mitään epätavallista.

Oman lapseni ja neuvolakokemukseni myötä tuo tieto ennakkokäsityksiäni lyhkäisemmistä imetyksistä ei
toki enää yhtään ihmetytä. Eihän siihen imetykseen saanut etukäteen juuri mitään pohjatietoa. Meidän
äitiysneuvolamme tarjosi "imetysohjausta" sen verran, että minulta kysyttiin kerran, mitä olen imetyksen
suhteen ajatellut. Sanoin, että tietysti aion imettää ja pidän imetystä erittäin tärkeänä, johon
terveydenhoitaja tuumasi, että se on hyvä se, mutta kannattaa silti varmuuden vuoksi ostaa purkki
korviketta kaappiin valmiiksi. Synnytysvalmennuksesta (jos sitä nyt edes sellaiseksi voi kutsua) jäi lähinnä
mieleen se, kun kätilö vakuutteli, miten ei tarvitse hetkeäkään ajatella olevansa yhtään huonompi äiti,
vaikka imetys ei onnistuisikaan. Olin silloin vielä siinä käsityksessä, että imettämättömyys oli todella, todella
harvinaista, ja muistan ajatelleeni, että onpa ihanaa, että noin sanotaan - että se varmasti tuntuu pahalta,
jos sattuu olemaan se yksi niistä muutamasta, jolla imetys ei lähdekään sujumaan.

Nyt, kun tiedän paremmin, minusta nuo kätilön sanat tuntuvat aikamoiselta vastuun vierittämiseltä:
sairaalan ja neuvolan henkilökunta kun voisi tehdä näiden imetysongelmaisten tuoreiden vanhempien
hyväksi aika todella paljon enemmänkin kuin vain lässyttää siitä, miten ei tarvitse syyllistyä, jos ei onnistukaan. Ei toki tietenkään tarvitsekaan itseään syytellä, kun vika on pääosin jossakin aivan muuallakuin imettäjien omassa toiminnassa. Katson sinua, järjestelmä. Minusta on kauheaa, että imetykse nonnistuminen käytännössä vaatii sen, että suurempia ongelmia ei ole, tai että kaiken sen väsymyksen ja uuden opettelemisen keskellä jaksaa ja pystyy ottamaan itse selvää asioista ja vaatimaan apua, kun sitä tarvitsee.

Oma imetystavoitteeni on pysynyt huolimatta siitä, että käsitykseni normista on muuttunut radikaalisti. En
mitenkään pysty edes kuvittelemaan sellaista mahdollisuutta, että imetys loppuisi jo vuoden tienoilla. Kyllä
vauva on vauva ainakin kaksivuotiaaksi asti. Nyt pitkänäperjantaina lapsestani tuli velho - häntä on
imetetty jo kolmena peräkkäisenä pitkänäperjantaina. Imetys on meillä edelleen lapsentahtista: tissille saa
aina tulla niin yöllä kuin päivälläkin. Haaveilen siitä, että imetän joskus tätä nykyistä ja seuraavaa lasta
tandemina, ja lapsille haluaisin noin neljän vuoden ikäeron.

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että lähipiirissäni ei ole juurikaan imetysvastaisia ihmisiä. Nekin
muutamat, jotka eivät aivan niin hyvin ymmärrä pitkän imetyksen tarpeellisuutta, ymmärtävät olla
kommentoimatta asioita, jotka eivät heille kuulu. Entinen ystäväpiirini on pääosin lapsetonta, ja lapsen
myötä olen tutustunut pääasiassa kiintymysvanhemmuushenkisiin ihmisiin, jotka pitävät imetystä arvossa.

Neuvolassa suhtautuminen on ollut hieman nihkeämpää. Imetysmyönteiseksi neuvolaamme ei ole oikein
koskaan voinut sanoa, imetystä sietäväksi ehkä. Yöimetysten lopettamiseen painostaminen aloitettiin
puolivuotiskäynnillä. Lapsesta ei kuulemma saa tulla rasitetta vanhemmilleen. Se oli yksi loukkaavimmista
asioista, mitä minulle on koskaan sanottu. Jos kokisin, että lapsi on minulle kohtuuton rasite, en olisi
koskaan hankkinut lasta. Tuosta puolivuotisneuvolasta on nyt kulunut aikaa reilu kaksi vuotta, ja lapsi
edelleen käy tissillä öisin. Toki sen verran on annettava neuvolalle tunnustusta, että nyt 2,5-vuotiskäynnillä
terveydenhoitaja oli puolisoni mukaan kommentoinut imetystä ihan positiiviseen sävyyn. Ehkäpä siellä on
asenteet hiljalleen korjautumassa.

Minulle imetys on sellainen tärkeä läheisyyshetki lapseni kanssa. Vilkas 2,5-vuotias ei muuten juuri malta
pysähtyä sylittelemään ja ottamaan rauhallisemmin, mutta tissillä voi ainakin sen pienen hetken huilata
ennen kuin jatkaa menojaan. Tosi paljon olen lukenut muiden isompaa lasta imettävien kokemuksia
imetyksestä heräävistä negatiivisista tunteista. Minulle itselleni ilmiö on toistaiseksi vieras. Kertaakaan
minusta ei ole vielä tuntunut siltä, että haluaisin lapseni jo lopettavan tissittelyn. Toki välillä on niitä öitä,
kun lapsi heräilee jatkuvasti ja haluaa sata kertaa yössä tissille, ja kyllähän se nyppii sillä hetkellä, kun itse
mieluummin vaikkapa nukkuisi. Toisaalta jos lapsi nukkuu levottomasti, hän nukkuu levottomasti
riippumatta siitä, onko tissiä tarjolla vai ei. Ilman yöimetyksiä saattaisin pahimmassa tapauksessa joutua
vaikka nousemaan ylös hyssyttelemään lasta sylissä sen sijaan että vain tökkään tissin suuhun ja toivon
parasta.

Koska yleinen tietämys imetyksestä ja toisten ihmisten asenteet ovat mitä ovat, koen tietyllä tapaa jopa
velvollisuudekseni omalta osaltani normalisoida isomman lapsen imetystä. Julkaisen Instagramissa
imetyskuvia ja kodin ulkopuolella liikkuessani imetän juuri tasan siellä, missä tarve iskee, kuten olen tehnyt
siitä asti, kun lapseni oli vielä vauva. Ehkä joku ohikulkeva, vielä epävarma julki-imettäjä saa siitä rohkaisua
ottaa tilaa itselleen ja vauvalleen.

Lue myös: Taaperoimetys

Teksti & Kuvat: Katja Virpiranta