Perhekuplan vuosi 2020

31.12.2020

Vuosi 2020 on ollut Perhekuplalle todellinen kasvun vuosi. Haasteita vuoteen on mahtunut myös, mutta päällimäisenä vuodesta jää mieleen ne hyvät asiat. Ollaan saatu meidän yhteisöön ihan huippuja tyyppejä ja tällä porukalla meidän on hyvä jatkaa eteenpäin!

Vuoden alussa uusia bloggaajia ja uudet nettisivut!

Tammikussa 2020 avasimme nämä nettisivut. Nettisivujen tarkoitus on toimia info kanavana yhteisöstä. Nettisivuilla on ollut kävijöitä mukavasti vuoden mittaan, joten uskomme että sivut ovat palvelleet ensimmäisen vuoden hyvin!

Vuoden alussa myös Sini ja Eetu liittyivät Perhekuplaan bloggaajina. Sinin kirjoittama Neljän lapsen tornado- blogi sai jo alku vaiheessa suuren yleisön. Eetu oli Perhekuplan ainoa isäbloggaaja vuoden alussa blogillaan isikin osaa! Heidän lisäkseen vuoden alussa Perhekuplan blogeja olivat: Unelmien elämistä, Heiblondi ja Kotona ja kaupungilla

Kevät toi jälleen uusia bloggaajia mukaan!

Keväällä Perhekupla päätti hakea uusia bloggaajia mukaan. Bloggaaja haun kautta Perhekupla sai riveihinsä Nikon ja Janiikan. Nikon tultua mukaan blogillaan Isi alakynnessä? , ei Eetu ollut enää yhteisön ainoa isä bloggaaja. 

Janiikan blogi Onneen ei tarvita edes pankkia toi yhteisön blogeihin hyvän lisän tuomalla esiin totaali yksinhuoltajaäidin ajatuksia. 

Alku vuoden yhteistöitä 

Tammikuussa bloggaajamme saivat tehdä yhteistyötä Raikastamon ja Pippurinen kustannuksen kanssa. Raikastamo toi markkinoille uudet Namiset joista bloggaajamme kirjoittivat blogeihinsa: Herkut joita on ilo antaa lapsille ja Yksivuotiaas karkkipäivä. Pippurinen kustannuksen kirjoista Sini kirjoitti blogiinsa seuraavasti: Vihaan lukea iltasatuja.

Keväällä bloggaajat tekivät yhteistyötä Nordic fit Maman valmennuksista.  Heini ja Ulla saivat yhteistyönä raskaana oleville suunnatun valmennuksen.  Sini teki yhteistyön kuntouta keskivartalo valmennuksesta. 

Ulla kirjoitti valmennuksista blogiinsa: Katse omaan hyvinvointiin ja Miten syödä raskausaikana? Heinin blogissa raskausajan valmennuksessa kirjoitettiin seuraavaa: Äitien ja raskaana olevien hyvinvointia koronan keskellä ja Raskausajan valmennuksen loppufiilikset. 

Sinin ajatuksia ja tuloksia keskivartalon kuntoutuksesta pääset lukemaan täältä ja täältä. 


Loppu kesä toi instabloggaajat Perhekuplaan ja uuden isäbloggaajan!

Elokuussa Perhekupla otti aivan uuden askeleen, kun päätimme laajentaa yhteisömme vaikuttajia myös instabloggaajiin. Luvassa oli askel tuntemattomaan ja uuteen opettelu. Elokuussa saimme joukkoomme kolme uutta instabloggaajaa @jonnetaipale, @kotimaalla_ ja @mariperkio. Lisäksi bloggaajamme Sini siirtyi tässä kohtaa instabloggaajaksi tilillään @tornadoblogi. Eetu oli jättänyt Perhekuplan bloginsa kanssa heinäkuussa, mutta palasi Perhekuplaan jo elokuussa mukaan instabloggaajana tilinsä @isikinosaa kanssa. 

Elokuussa Perhekupla sai myös uuden isäbloggaajan Tuomaksen, joka kirjoittaa blogia nimellä Kokin poikanen. 

Kesälläkin tehtiin yhteistöitä!

Heini teki kesäkuussa yhteistyön Ainun kanssa: Ainun kotimaiset vauvanhoitotuotteet.  Heinin blogissa päästiin tutustumaan myös Kumma kustannuksen tunnetaitokortteihin: Tunnetaitoja lapsille Fanni-tunnetaitokorttien avulla. 

Elokuussa Sini teki yhteistyötä Ilon koulutie kanssa. Sini kirjoitti Ilon koulutie kirjasta instagram- tilillään. Voit käydä katsomassa Sinin tekemän julkaisun kirjasta tästä

Syksy toi mukanaan muutoksia ja uusia kasvoja!

Syksyn aikana Perhekuplan bloggaajat Ulla (@unelmienelamista) ja Janiika  (@onneeneitarvitaedespankkia) siirtyivät instabloggaajiksi. Syksyn myötä Perhekuplan instabloggaajien määrä nousi seitsemään ja bloggaajien määrä tippui neljään. 

Marraskuussa käynnistimmi bloggaaja haun ja joulukuussa joukkoomme liittyikin kolme uutta bloggaajaa. Uusien bloggaajien esittelyt pääset lukemaan täältä. 

Syksyn yhteistöitä

Syksyn aikana saimme tehdä mahtavia yhteistöitä eri yritysten kanssa. Syksyllä yhteistöiden määrä selvästi lisääntyi. Koronan vaikutukset näkyivät selvästi keväällä ja kesällä yhteistöiden määrässä. 

PlayUnionin kanssa yhteistyötä pääsivät tekemään @jonnetaipale@kotimaalla_ ja @unelmienelamista

Perhekuplan kaksi isäbloggaajaa pääsi testaamaan Murubabyn lastenruokia. Tuomaksen kokemuksia pääset lukemaan täältä ja Niko kokemuksia täältä

Ennen joulua Perhekuplan bloggaajat pääsivät maistelemaan Raikastamon uutuus piparkakku glögiä! Instabloggaajiemme ajatuksia tästä uutuus tuotteesta pääset lukemaan seuraavilta tileiltä: @kotimaalla_ , @nikoparssinen, @kokinpoikanen ja @jonnetaipale

Syksyllä @unelmienelamista tilin Ulla pääsi tekemään yhteistyötä myös Unikidin kanssa. Ullan julkaisun Unikidin vaatteista löydät täältä. Lisäksi Ulla sai Kustannus Mäkelältä kirjapaketin josta kirjoitti blogiinsa: Mielikuvitusta rikastuttavat joululahjat. 

Perhekupla suuntaa ilolla kohti ensi vuotta!

Perhekuplaan kuuluu tällä hetkellä seitsemän bloggaajaa ja seitsemän instabloggaajaa. Yhteisöllämme on siis yhteensä 14 vaikuttajaa joiden kanssa suuntaamme kohti ensi vuotta. Tammikuussa Perhekuplan yhteisö täyttää kokonaiset 3-vuotta! Innolla ja jännityksellä jäämme seuraamaan mitä tuleva vuosi tuokaan mukanaan.