Perhe-elämä ja työelämä... aina ne ei kohtaa

07.06.2018

Olen yrittäjä, joka pyörittää kirjakauppaa. Olen sivutoiminen yrittäjä, joka työstää erilaisia matkailuelämyksiä. Ja ennen kaikkea olen äiti. Ja varmaan pitäisi keritä olemaan vaimo, tytär, sisko ja ystävä. Välillä näiden yhteensovittaminen tuntuu mahdottomalta. Tällainen tilanne oli viime viikolla.

Toissa viikon perjantaina katselin kalenteria. No niin, kesäkuun ensimmäisenä lähden suunnittelemaan Ti-Ti Nallen syntymäpäiväristeilyä Tallinnaan, check. 
Sitten luin läpi Wilma viestit. Tervetuloa koulun kevätjuhlaan oppilaat ja vanhemmat 1.6. klo 17. 
Voi Hyvä Luoja! Minun esikoiseni ensimmäinen kevätjuhla!

Alun pakokauhuhengitysten jälkeen järjestelyaivopuoliskoni otti vallan. Ensin kysymys isälle, että pääseehän hän paikalle. Sitten hoitopaikka pienemmille sisaruksille, jotta isä saisi varmasti keskittyä esikoiseen. Onneksi meillä on mummulat samalla paikkakunnalla, jolloin hoito lyhyelläkin aikavälillä onnistuu suhteellisen helposti. Mitä vielä pitää muistaa? Vaatteet ja opettajien paketit?

Olemme muistaneet opettajien lisäksi aina myös avustajia. Koska esikoisen luokalla on 50 lasta, myös opettajia on 3 ja avustajia 2. Tarvitaan siis 5 pakettia. Tässä kohtaa (tuntien mieheni paketointilahjat ja seuraavan viikon työkiireet) tein ratkaisun että opettajat saisivat muistamiset vasta seuraavan päivän todistustenjaossa. Näin ehtisin ostaa ne Tallinnasta ja paketoida yön aikana, kun ensin kotiudun.

Vaatteet katsoin valmiiksi ja silitin kodinhoitohuoneen pöydälle.

Järjestelyaivot olivat päällä koko viikon ennen H-hetkeä. Varmaankin siksi, etten uskaltanut ajatella asiaa tunteella. Jotta ehdimme aamun ensimmäiseen laivaan kohti Tallinnaa, oli lähtö kotoa aamulla 3:45. Aikainen aamu meni meikatessa ja valmistautuessa, ajomatka työtä valmistellessa ja latautuessa. Päivä merellä ja Tallinnassa oli niin työntäyteinen. Sitten koitti hetki, kun istuin Helsingissä paluubussin kyytiin. Ja silloin se iski! Kello oli vähän yli neljä, ja tiesin että tunnin päästä alkaisi piparkakkupoikani koulutaipaleen ensimmäinen kevätjuhla. Ja minä en olisi siellä mukana.

Kyllä oli pitkä matka kotiin. Ehdin ajatella moneen kertaa, miten näin oli päässyt käymään. Miten en ollut töitäni sopiessa huomannut, että koulut loppuvat ja se tarkoittaa kevätjuhlaa. Ehkä tämä menee ensimmäisen lukuvuoden piikkiin. Mutta rehellisesti, kerta ei ollut ensimmäinen kun perhe jousti äidin töiden takia. Eikä se, kaikesta syyllisyydestä huolimatta, tule olemaan myöskään viimeinen.

Rakastan työtäni ja olen siinä aikas hyvä. Jousimiehenä pidän siitä että tilanteet muuttuvat ja on jatkuvasti uusia asioita työn alla. Siltikin syyllisyyden ja rittämättömyyden tunteet näissä tilanteissa ovat väistämättömiä. Tieto siitä, että kaikkien muiden äidit ovat paikalla. Ja vieläkin suurempana tieto siitä, että esikoiseni olisi halunnut äidin olevan paikalla. Taas (varmasti tuhannetta kertaa) lupasin suunnitella elämääni paremmin, olla kalenterin kanssa tarkempi ja laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.

Kotiin pääsin nukkumaanmeno aikaan. Esikoinen oli onnellinen, juhla oli mennyt hyvin ja isä oli kehunut. Luojan kiitos on tuo isä!

Viikon lastenkirja vinkkaus

Meillä kolmevuotiaalla on kovasti mietinnässä oma paikkansa perheessä, sekä vanhempien valokeilassa. Usein meillä kaikuukin kysymys: Rakastatko sä äiti mua? Välillä myös kysytään: Ketä sä äiti rakastat eniten? Näitä tunteita olemme käsitelleet ja pohtineet yhdessä Pikku Karhun kanssa.

Rakastatko minua jos.. on aivan ihanasti kuvitettu kirja, jossa Pikku Karhu keskustelee äidin kanssa aivan samoista tunteista. Rakastatko äiti minua, jos kiusaan toisia? Tai jos olen tuhma? 

Kirja loppuu vielä niin kauniisiin sanoihin, että äidinkin sydän meinaa pakahtua:
Ovella Pikku Karhu kysyi vielä:
"Mutta entäpä jos minä rakastan jotakuta toista enemmän kuin sinua?"
Äiti katsoi Pikku Karhua levollisena.
"Älä huoli. Silloinkin minä rakastan sinua. Sinä voit rakastaa ketä sinä haluat."