Bonusvanhempana uusperheessä

Heinäkuinen ilta ja sarjamaraton. Treffipyyntö kilahtaa puhelimeen; onko tämä todellista? Tämä kyseinen tyyppi haluaa lähteä minun kanssa drinksuille? Siitä se oikeastaan lähti. Minun tarinani uusperheen äitinä. Vaikka tapasinkin mieheni lapsen paljon myöhemmin, oli hän ensimmäisistä treffeistä lähtien läsnä. Minulle ei siis tullut yllätyksenä, että miehellä kenen kanssa olen menossa treffeille, on lapsi. Olin elänyt siihen päivään asti villiä sinkkuarkea sen tarkemmin miettimättä tulevaisuutta. Olihan minullakin unelmat perheestä, mutta en ollut erikoisemmin miettinyt, koska sen aika olisi. Saimme viettää aikaa kaksin muistaakseni kuukauden verran ja siitä lähtien elämä oli joka toinen viikko hyvin erilaista. Muutos aikaisempaan oli siis radikaalisti erilainen hyvin nopeassa ajassa.

Minulle oli alusta asti hyvin selkeää, ettei meidän arki tulisi toimimaan, jos minulla ei olisi samoja oikeuksia kasvattaa kuin minun miehelläni. Yhteisistä pelisäännöistä tulisi sopia. Jos joku asia tai toimintatapa ei miellyttäisi, ei niitä käytäisi läpi lapsen edessä vaan omalla ajallaan. Saa olla eri mieltä, mutta toisen sanoja ei missään nimessä kumota lapsen edessä. Nämä olivat lähtökohdat, joiden varaan aloitimme rakentamaan yhteistä uusperhettämme. Ja lapsiahan sitten kokeili. Kysyi toiselta, jos ei vastaus miellyttänyt, kysyi toiselta. Kävimme muutamankin tiukka sanaisen keskustelun aiheesta. Erityisen tärkeää oli käydä nämä keskustelut myös lapsen kanssa. Tehdä lapselle selväksi, että kummankin tämän kodin katon alla olevan aikuisen sana on yhtä painava ja tärkeä. Toinen aikuinen ei niitä tulisi kumoamaan. Jouduimme aiheeseen palamaan vielä moneen kertaan.

Lapselle oma vanhempi on se tärkein, eikä kukaan tule sitä viemään lapselta. Lapselle uuden aikuisen tuleminen kotiin ja omaan perheeseen saattaa aluksi tuntua todella vieraalta ajatukselta. Saati sitten se, että sinun pitäisi kuunnella, kysyä, totella ja noudattaa vielä tuntemattoman aikuisen sanoja. Rajoja testataan, hermoja koetellaan ja anteeksipyyntöjä jaetaan. Sen taidon harjoittaminen on tullut minulle erittäin tärkeäksi ja olen sitä todentotta joutunut harjoittelemaan. Yhtä tärkeää arjessa on sekä lapsen että vanhemman taito pyytää anteeksi. Teot eivät välttämättä ole mitenkään isoja, mutta lapsen silmissä ne voi olla maailmaa mullistavia. Omalla esimerkillä näytät lapselle, että erehtyminen on ihan ok. Niitä sattuu kaikille, niistä opitaan ja elämä jatkuu. Aikuisten käyttämä "valta" välillä sokaisee, ei me aina oikeasti olla oikeassa. Aikuisella on aina kuitenkin mahdollisuus kääntää tilanteet itselleen hyödylliseksi. Sen myöntäminen lapselle on ollut myös itselle oppimisen paikka ja kova pala.

Uusperhearki on ollut minulle suuri rikkaus. Olen laajentanut omaa maailmankuvaa hurjasti. Itse olen elänyt perhearkea hyvin perinteisen suomalaisen kaavan mukaan, samoin on myös mieheni. Arki meidän kummankin lapsuudessa on ollut mustavalkoista. Uusperhekäsite on ollut perheillemme uusi, vieras ja kummallinen. Monella heistä on varmasti ollut epävarma olo, miten tähän kaikkeen suhtautuisi. Uuden ihmisen tuominen elämään on aina erityinen hetki ja vielä suurempana se koetaan, kun mukana on lapsi. Aluksi vertaillaan ja mietitään, miten uusi puoliso suhtautuu lapseen. Miten hän on lapsen kanssa. Ehkä jopa vertaillaan vanhaan puolisoon. Miten entinen puoliso teki asioita paremmin tai huonommin. Olen useasti pohtinut, olisiko tilanne ollut hankalampi vai helpompi, jos minulla olisi ollut "diilissä" mukana omia lapsia?

Haastavinta uusperhearjessa on ehdottomasti aikatauluttaminen ja kaikkien osapuolien huomioiminen. Voihan sitä kutsua ihan sillä nimityksellä, mitä kotonakin käytämme; säätäminen. On otettava huomioon perheeseen kuulumattomat aikuiset ja sukulaiset. He eivät kuulu perheeseesi, mutta vaikuttavat kuitenkin tietyllä tavalla aina arkeesi. On sovittava lomista niin, että kaikki saavat viettää lasten kanssa aikaa. Aikuisten lomien yhteen sovittaminen, isovanhempien kanssa ajanvietto, leirit, harrastukset, sisarukset, serkut, kaikki on saatava sopimaan. Se vaatii paljon kompromisseja ja aikaa. Olen välillä hammasta purren tehnyt omiin suunnitelmiin muutoksia, jotta saamme aikataulut täsmäämään.

Toimiva arki vaatii sovittelua. Tulemme toimeen ja saamme asiat sovittua sekä olemme joustavia kumpaankin suuntaan. Meillä onkin moneen muuhun uusperheeseen nähden ideaali tilanne. Ajattelemme lapsen parasta ja sen ympärille rakennamme arkemme. Olisi vaikea kuvitella, miten toimiva arki voisi olla siinä tilanteessa, kun erolapsen vanhemmat eivät tulisi toimeen. Arki olisi varmasti paljon vaikeampaa ja ikävimmässä skenaariossa lapsi tai lapset saattaisivat olla pelinappuloita aikuisten välienselvittelyn keskellä. Joustovaran voisi heittää romukoppaan. Uusperhekuviot pitäisi ottaa rikkautena omalle lapselle. Lapsi saa roppakaupalla uusia, hänestä välittäviä ihmisiä ympärilleen ja se jos joku on rikkaus.

-Laura, Vain äitien jutut- blogi