Perhekupla/ elokuu 25, 2019/ Taapero/ 0 comments

Alle 3-vuotiaan median käyttö

Median käyttö alkaa nykyään entistä aiemmin myös lasten parissa. On hyvä pohtia alle 3-vuotiaan median käyttöä. On tärkeää muistaa että aikuinen määrittää alle 3-vuotiaan lapsen kohdalla mitä mediaa lapsi käyttää ja kuinka paljon.

Alle 3-vuotias median parissa

Taaperoksi kasvettuuaan lapsi alkaa olla entistä enemmän kiinnostunut ympäristöstään. Taapero oppii hahmottamaan kokonaisuuksia yhdistelemällä erilaisia havaintojaan. Vuorovaikutuksessa kasvokkain taaperolla on mahdollisuus peilata havaintojaan aikuisen kanssa ja tuoda oivaltamisen ilo ilmi turvallisen ihmisen kanssa.

Ensin taapero alkaa osoittaa kiinnostusta erilaisia kuvia kohtaan. Kuvia katsomalla taapero oppii nimeämään asioita. Kuvia voidaan katsoa aikuisen kanssa esimerkiksi tietokoneelta jossa niihin on liitetty myös äänimaailmaa. Esimerkiksi eläintenkuvien katselu yhdistettynä eläinten ääniin voi olla taaperolle mielenkiintoista puuhaa. Taapero ei tarvitse mediaa kehityksensä tueksi. Taaperolla jopa late ohjelmat saattavat olla vielä liian nopeatempoisia ja monimutkaisia.

Kahden vuoden iästä eteenpäin lapsen kyky ilmaista itseään kehittyy vauhdilla. Lapsi alkaa nauttia kuvien tekemisestä esimerkiksi sormiväreillä maalaaamalla ja piirtämällä. Erityisesti mediassa esiintyvät toiset lapset, eläimet ja fantasiahahmot kiinnostavat alle 3-vuotiasta. Tutustukaa yhdessä lapsen kanssa kuvakirjoihin, musiikkiin, nettiin ja televisioon.

3-vuotiaan median käyttö

Mielikuvien maailma on erityisen tärkeä kolmevuotiaalle, joten on tärkeää tarjota lapselle kokemuksia tarinoiden kautta. Lapsen on hyvä päästä nauttimaan mediakulttuurista monipuolisesti esimerkiksi satujen, musiikin, teatterin ja digitaalistenpelien avulla. Vanhemman tehtävä on kuitenkin huolehtia ettei median käyttö vie aikaa leikkimiseltä.

On tärkeää huolehtia että median käyttö aika on rajattua. Lapselle pitää jäädä aikaan myös leikkimiseen, perheen kanssa yhdessä oloon ja liikkumiseen. Lapsen kanssa on hyvä yhdessä katsoa lastenohjelmia televisiosta tai pelata pelejä tietokoneella. Yhteisen median käytön kautta aikuinen tietää mitä lapsi mediassa tekee ja kokee.

Share this Post

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>
*
*